Näin kohtasin Relen:

 

Reittini varrella oli puinen vanha penkki jonka istumisesta oli minulle tullut rutiini.

Eräänä iltana siinä kuitenkin istuikin jo joku, joka on hyvin epätavallista koska se on hieman syrjässä itse polusta eikä siinä istu kukaan muu kuin minä, ainakin näin olin luullut.

 

Olin väsynyt ja tottumus on toinen minäni joten kysyin kännykkäänsä räpläävältä nuorukaiselta onko tässä vapaata?

Poika, jonka nimi oli Rele, nyökkäsi jatkaen räpläämistä. Joko Rele tekstasi tai pelasi kännykällään.

Istahdin hengähtämään penkille pojan viereen, pojan, joka istui jalat leveällä joten tilaa ei pieneen penkkiin juurikaan jäänyt.

Jäin tuijottamaan nuorukaisen etumusta, koska se vaan on minulle niin seksikäs kohde, etten heti huomannut että Relen puhelin oli soinut, ja jos oikein käsitin niin tyttöystävä oli toisessa päässä.

Naureskeltiin siihen malliin että jotain hauskaa oli suunnitteilla.

Rele oli tyttöystävänsä yllättävästä puhelusta huolimatta huomannut tuijottavani hänen miehustaan. Kun katsahdin ylös Rele hymyili ja osoitti että jos kiinnostaa niin siitä vaan samalla kun hauskutteli tyttöystäväänsä.

Halunsa antaa itsensä minulle hän osoitti levittämällä jalkansa vielä leveämmäksi. Hänellä oli löysät isohkot farkut jalassaan.

Panin rohkeasti käteni siihen kohtaan jossa kuvittelin hänen elimensä olevan, ja olin oikeassa. Tunsin pullistuksen, sen kuumuuden ja kuinka se sykkii kämmeneni alla.

Tarkkanenäisenä saatoin jopa haista sen!

Minun oli pakko saada sitä!

Rele käsitti kaipuuni sillä hänen vartalokielensä viestitti minulle  myönteistä halukkuuttaan jakaa haluni.

Sen hän osoitti avaamalla vetoketjun farkuistaan.

Kun se oli aukaistu panin käteni sisälle sepalusaukkoon.

Hänen kalunsa oli jäykistynyt, entisestään kasvanut.

Nyt vasta kunnolla tunsin sen sykkeen kun sain sen otteeseeni.

Vedin se kiihkeänä ulos sieltä.

 

Rele ei paljon saanut puheenvuoroa tyttöystävältään, jos oli edes tällä hetkellä halukas sellaiseen.

Hän oli sulkenut silmänsä aikoen nauttia tilanteesta.

Niin minäkin ajoin nauttia, ottamalla sen suuhuni mikä oli tällä hetkellä vain nenäni ulottuvilla.

Minä kyyristyin ja olin valmis ottamaan mikä oli minulle luvattu.

Hotkaisin sen suuhuni kokonaisuudessaan.

Imin sitä kun se olisi maailman viimeinen jäykistynyt miehinen elin.

En tosin kauan sillä poikarukka oli kovin kiimaisella päällä.

Syöksy tuli minullekin yllätyksenä, ei itse purkaus vaan kuinka äkkiä se tuli.

Rele huokaili, taisi jopa vähäsen huutaa kolmannella purkauksella.

Puhelin oli kuitenkin pysynyt koko ajan hänen kädessään.

Tyttöystävä hädissään kuului kysyvän että mitä sulle tapahtui?

Aivan kun olisit saanut orgasmin!

Et kai sinä runkannut samalla kun puhuit kanssani puhelimeen?

En, en runkannut! Lupaan sulle, en tosiaan runkannut! Rele vakuutteli syyttömyyttään.

Hän puhui totta.

Ei hänen tarvinnut runkata.

 

Minä tuskin olin saanut nieltyä kaiken mikä olisi kuulunut hänen tyttöystävälleen.